Tänään oli vuorossa mun ensimmäinen veneretki! Kohteeksi valikoitui tänään Koh Haa niminen saari johon kuuluu 5 pientä saarta + Koh Haa yai (eli oikeesti saaria siinä on 6). Aamulla oli siis aikainen herätys, kun toimistolla piti olla 7.15, missä pakattiin kamat kasaan, odotettiin asiakkaat ja suunnattiin venesatamaan. Veneellä vedettiin hyvät aamupalat nassuun heti alkuun ja sit alettii odottelee, et saavutaan kohteeseen. Matkaan meni noin 1,5h, joka kului nopeasti kelistä ja maisemista nauttien sekä asiakkaitten kanssa jutellen. Perillä sit vedettiin varusteet päälle ja alettiin yks ryhmä kerrallaan lähtemään veteen. Mukana meillä tosiaan oli monen maalaisia, eritasosia sukeltajia ja snorklaajia (itse kuuluin tähän jälkimmäiseen ryhmään koska vielä mitään sukelluskoulutusta ei ole), joten veteen lähdettiin monessa ryhmässä. Vedessä käytiin kaksi reissua, joiden välissä oli lounas- ja hengähdystauko, joka tuli kyllä aivan tarpeeseen. Snorklausreissuilla nähtiin paaljon merimakkaroita(..:D), sinisiä meritähtiä, pallokala ja monia muita ihania värikkäitä pikkukaloja (hait ja muut isommat kalat jäi vielä tällä kertaa näkemättä, mutta maybe next time!) Sukeltajille reissu oli varmasti myös mahtava, koska tuolla Koh Haalla on semmonen hieno korkea luola (jota en osaa tarkemmin selittää ko en ite päässy käymään). Toivonmukaan pääsen kuitenkin suorittaan OWD:n eli tämmösen sukelluksen peruskurssin, että pääsisin sitten itekkin näkemään tuon luolan ja paljon kaikkea muutakin jännää! Takasin tullessa sää oli muuttunu aika huonoksi, tuuli oli aika kova ja aurinko ei paistanu, nii kylmähän siinä vähän tuli (varmaan ensimmäistä ja viimistä kertaa tällä reissulla), mutta siitäki selvittiin. Maihin päästyä kamat purettiin vielä toimistolla ja sit suuntasinki
melkeen suoraan suihkuun ja omaan sänkyyn makaamaan koska voimat oli aika lopussa reissun jälkeen. Päivä oli kuitenki kaikenkaikkiaan tosi mukava ja toivon et pääsisin mahollisimman nopeesti uudestaanki mukaan näille veneretkille. Plussaa oli myös se että kovasta alkumatkan auringonpaisteesta sekä monista varotteluista ja pelotteluista huolimatta en näytä tällä hetkellä tomaatilta vaa oon edelleen ihan (kalpean) ihmisen värinen. Ensimmäistä kertaa pääsin myös testaileen mun uutta vedenkestävää kameraa, joten laitetaan loppuun vielä kunnon kasa kuvia päivältä!
pitihän se yks underwater selfie tietenki ottaa...
yks Koh Haan saarista
Sukeltajat lähössä liikenteeseen
meni ihan leikkimiseksi sitten sen kameran kans...
jokohan nää kuvat nyt riittäis...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti