maanantai 7. joulukuuta 2015

Pelkkää juhlaa

Helou! Täällä on taas päivät menny hirveetä vauhtia ja tekemistä on riittäny nii, että ei oo kerenny hirveesti koneen ääressä olla.. Täällä oli viikonloppu yhtä juhlaa, ko lauantaina juhlittiin Thaimaan kuninkaan syntymäpäivää ja isänpäivää ja eilen sitten tietenki Suomen itsenäisyyspäivää! Ja huomenna on vielä vähän aihetta juhlaan ko mun iskällä on synttärit!! (hyvää syntymäpäivää isi jo nyt täällä vähän etukäteen<3) Lauantaina meijän päivä ei poikennu oikeen mitenkään normaalista, mutta eilen meillä oli työporukalla oikeen juhlaillallinen, joka sisälsi perinteistä hernekeittoa, turun sinappia ja ruisnappeja<3 Oli mukavaa juhlia vähän sitä itsenäisyyspäivää täälläkin ja varsinki ko oli asiaan kuuluvaa ruokaaki! Kotona mua odotti myös kavereilta saama fazerin suklaalevy, jonka söin melkee yheltä istumalta...Nam.
Eilinen kulu muutenki aika vauhdikkaissa merkeissä, koska saatiin toisen harjottelijan kans kummatki vapaapäivät, niin vuokrattiin sitten skootterit päiväksi ja lähettiin vähän katteleen long beachin menoja, suunitelmana mennä hankkimaan ensimmäiset oikeet rusketusrajat. Long beach on siis n. 4 km päässä, heti meijän lähirannan jälkeen oleva pitkä ranta, missä en ollu käynykkään ko kerran ihan pikaisesti pyörähtämässä aijemmin. Käytiin ennen rannalle menoa aamupalalla/lounaalla matkan varrella, semmosessa paikassa missä en ollu ennen käynykkään. Hyvää oli (sielläki) aamupala ja siitä oli sit hyvä jatkaa rannalle makoilee. Auringonotto ei kuitenkaan yllättäen onnistunu ihan odotusten mukaan, koska varmaan puolen tunnin jälkeen alko satamaan vettä. No mutta ei sitä varmaan paljon kauempaa oiskaa jaksanu olla:D nii siitä oli hyvä sitten siirtyä rantabaariin jääkahveille:) Illemmalla käytiin sitten kattomassa auringonlaskua kantapaikassa ennenku mentiin itsenäisyyspäivä illalliselle ja sieltä ilta jatkui vielä muutamaan kuppilaan (tosin minä olin limulinjalla) kunnes 1 aikaan yöllä päästiin takasin kämpille:D
Tänään aamulla sitten reippaana lähettiin rannalle käveleen, ko töihin meno oli vasta kaheksi! Töissä vähän suunniteltiin mun työharjottelun kulkua, mitä kaikkea haluaisin täällä tehä ja oppia ja sen lisäks vähän siivoilin ja pakkailin meijän tavaroita koska me lähetään vihdoin huomenna altaaseen suorittaan OWD:tä (eli sitä ensimmäistä sukelluskurssia)!! Nyt vaan toivotaan, että saahaan käytyä se nopeasti loppuunki niin pääsisi myös hupisukeltamaan, mutta voi olla että loppu kurssin suorittaminen voi venyä monen viikon päähänki (riippuen asiakasmääristä yms.) Nyt kuitenki koitetaan selvitä ensin ensimmäisestä allastunnista missä mm. päästään kokeileen maskin tyhjentämistä ja mitä tehään jos ilma loppuu ja katotaan sitten, että uskallanko ees lähtä testaileen nuita edellämainittuja ja monia muita taitoja tuonne merelle:D

hyvin epäselvät ja huonot kuvat mutta pakko oli laittaa meijän suomi ruoistaki kuva
jälkkäriäki piti saaha.. banana split<3
Tällä kertaa auringonlasku oli vähän lame, mutta on tuolla silti ihana vaa istuakki ja katella merta
mun eilisen menopeli.. en ois halunnu luopua

Ps. Otin kameran mukaan viikonloppunaki kokoajan, että aaisin tänne vähän tasokkaampaa kuvaa mutta jotenki se vaan jää aina laukun pohjalle.. ainoo mistä osaan näköjään ottaa kuvia on ruokaXD Ne hienot maisemakuvat yms. on sit kuvattuna vaan mun verkkokalvoille.

4 kommenttia:

  1. HYVÄ NEA! TV. MUMMO.

    VastaaPoista
  2. Opit kommentoimaan! Hyvä mummo<3

    VastaaPoista
  3. Kiitos onnistelusta. Hyvä Mummo ja Nea
    TV: Isä ja Jaana

    VastaaPoista
  4. Hyvää Uutta Vuotta 2016.Toivottavat Topi pappa ja Marja.

    VastaaPoista