Hyvää uutta vuotta kaikille! Mulla on tältä vuojelta työt nyt pulkassa ja suunitelmat iltaa varten on vielä auki. Eletään todellaki siis hetkessä täällä:D Todennäköisesti mennään kuitenkin vietteleen iltaa jonnekkin rannalle, sillä sieltä näkee parhaiten raketit ja paperilyhdyt, kun niitä lähetetään taivaalle. Todennäköisesti ei päivä/ilta siis hirveästi poikkea muistakaan, mutta eiköhän me vähän kuitenki juhlisteta vuoden vaihtumista jollaki tavalla. Vuonna 2015 muuttu mun elämässä moni asia. Toiset muutokset otettiin avosylin vastaan ja toiset taas vaati vähän totuttelua, mutta haluan uskoa että niillä kaikilla oli tarkotus. Niitä isoja muutoksia sitten oli mm. lukiosta valmistuminen, ensimmäinen pitempiaikainen työ, yksin reissussa käyminen, ensimmäisellä kerralla vain Helsingissä ja siitä rohkaistuneena lähdin sitten myös yksin Thaimaaseen, asumaan, useammaks kuukaudeks, jolla reissulla siis edelleen oon. Tässä Thaimaan reissussa oli muutenki melkeen kaikki uutta ja ihmeellistä mulle, sillä asun tosiaan ensimmäistä kertaa nyt yksin ja työskentelen ulkomailla (vaikkakin suomalaisessa yrityksessä). Mutta jätän nyt pidemmät tarinoinnit mun vuodesta ja kerron vähän muitaki kuulumisia.
Me saateltiin eilen T&T pois saarelta ja jäätiin tänne siis äitin kans "kahdestaan" nyt viikoksi. Äitillä siis mukava loppuloma tulossa, kun saa mennä oikeestaan ihan oman mielensä mukaan, ko määki oon töissä. Mulla kuitenki on aika lyhkäsiä työpäiviä aina nii keretään hyvin yhdessäki olemaan. Viime päivät on ollu ihan normaaleja täällä, kelit alkaa olemaan nyt päivittäin tosi lämpimiä ja kuivia (sateet on siis loppunu!) joten rannalla on käyty aina välillä ja kierrelty Saladanin katuja, kojuja ja kahviloita.
Ens vuosi aloitetaan vapaapäivällä, mutta ei olla sinnekkään vielä päätetty mitään tekemistä. Varmaan joko pidetään rentoilupäivä hieronnoissa ja rannalla maaten tai sitten lähetään ajeleen vanhaan kaupunkiin ja käyään kattelemassa kaikkia paikkoja mitkä jäi viime etelän reissulla näkemättä... Will see:) Toivottavasti tosiaan siellä Suomessaki sujuu uusi vuosi mukavissa merkeissä ilman pahempia kommelluksia (Enma muista ampua raketit varovaisesti). Palaillaampa asiaan ensi vuonna!:)





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti