Moikkamoi! Mulla on näköjään alkanu vähän venymään tää postausväli, ko nytkää en oo muistanu tulla kirjotteleen 5 päivään, mutta elossa ollaan edelleen! Meillä on kulunu päivät rauhallisesti normaaliin tapaan. Uusi vuosi meni myös mukavasti, vieteltiin iltaa ensin työporukan kanssa ja sitten lähettiin puolen yön aikaan rantaan, että nähdään ilotulitukset. Myös paperilyhtyjä oli taivas täynnä, joka näytti kyllä tosi kauniilta, mutta eihän niistä tietenkään mitään hienoja kuvia saanu. Siinä sitten vuoden vaihteessa kilisteltiin ja halailtiin, jonka jälkeen oikeestaan juotiinki vaan juomat loppuun ja lähettiin kotia nukkumaan. Seuraavana päivänä meillä oli myös mukavaa ko kaikilla oli vapaapäivä ja meillä hyvä oloki (toisinko melkee kaikilla muilla..:D) niin lähettiin sitten kierteleen vanhaa kaupunkia:)
Tänään oliki sitten äitin viiminen päivä saarella, joten käytiin nyt illalla osteleen vähän tuliaisia sekä hyvin syömässä ja sanomassa heipat meijän kantapaikkaan. Huomenna onki sit aika sanoa heipat vähäksi aikaa vielä äitille ja hyvää matkaa mun kavereille, jotka lähtee tulemaan tänne Thaimaaseen päin! Tytöt on kuitenki muutaman päivän Bangkokissa ennen ko saan ne tänne saarelle, joten pari päivää oon vielä "yksin" täällä tän mun reissun aikana. Määki on siis alle 2 viikkoa saarella enään!! 17. Päivä lähetään jatkamaan matkaa kohti Krabia (Ao Nangia), jossa muutama päivä vietellään ja sitten onki jo aika lähtä suomea kohti! Mutta nyt nukkumaan, että jaksan äitin kanssa reippaana lähtä kunnon aamiaiselle vielä ennen kotimatkalle lähtöä.
maanantai 4. tammikuuta 2016
Laiska blogaaja
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



HEI NEA ! ON KIVA TAAS LUKEA NÄITÄ SINUN KUULUMISIA, ENNEN KAIKKEA. ETTÄ KAIKKI ON OK, TÄÄLLÄ ON PAKKASTA 18 AST. JA LISÄÄ LUVATAAN . TOIVOTTAVASTI TARKENEMME ! HYVÄÄ JATKOA JA TURVALLISTA KOTIMATKAA , TOIV,LIISA- MUMMO PORUKKOINEEN ,
VastaaPoista